Kuulumisia

Pitkästä aikaa… Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähälle. Kiireitä pukkaa ja on tässä ollut vähän suurempia huoliakin ja surua. Laumamme pieneni yhdellä kesäkuussa kun pitkäkarvainen collie Capu yllättäen sairastui erittäin ärhäkkään vatsasyöpään ja jouduin tekemään päätöksen hyvän ystäväni puolesta. Lauman dynamiikka järkkyi hetkeksi. Kyran ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä kun lauman johtaja oli poissa. Lenkeistä […]

Lue lisää "Kuulumisia"

Kuulumisia

Anteeksi, olette joutaneet odottamaan Matkalla- blogisarjan kuudetta osaa luvattoman kauan. Hyvät uutiset ovat, että olen kyllä kirjoittanut seuraavaa osaa, mutta huonot uutiset ovat, että joudutte vielä hetken silti malttamaan valmista tuotosta. Osa antaa odottaa itseään muutamastakin syystä ja ajattelin kertoa teille niistä, jotta vielä hetken odotella kunnes kuudes osa julkaistaan. Yksi syy on ihan puhtaasti […]

Lue lisää "Kuulumisia"

Matkalla osa 5/8

Kun voimat eivät enää riitä Kuten kerroin neljännessä osassa elin hyvinkin raskaita aikoja 2016 kesän aikana. Oman isän menettämisen tuska ja suru oli välillä liiankin tuskaista kestää. Mikään ei tuntunut enää samanlaiselta ja hetkeksi tuntui, että aika olisi täysin pysähtynyt. Silti, agility oli se joka piti minut pinnalla. Ilman niin kovin rakastamaani lajia luulen, että […]

Lue lisää "Matkalla osa 5/8"

Matkalla osa 4/8

Vielä kyydissä mukana? Ihanaa kun näin on! Olen ollut kovin iloinen siitä, miten sarjani on tähän mennessä tavoittanut teitä. Toivottavasti pysyt mukana edelleenkin. Olen jo varmaankin tähän mennessä huomannut, etteivät muutokset tapahtuneet yhdessä yössä. Takana on ollut pitkä muutosten prosessi. Matkan edelleen edetessä tulet huomaamaan, ettei tämä todellakaan ollut vielä tässä. Myrkyllisistä ihmissuhteista luopumista Kuten […]

Lue lisää "Matkalla osa 4/8"

Matkalla osa 3/8

Menneisyyden arpia Olin lapsena lihava. En koskaan pärjännyt missään urheilulajissa. Lihavuus oli syy, jonka takia minua kiusattiin melkein koko koulu-urani aikana. Totuin silloin kärsijän rooliin. Kaikki sanat ja teot osuivat kipeästi ja jätti minuun arpia ikuisiksi ajoiksi, mutta kilttinä tyttönä ajattelin aina, että jos vain hiljaa kestän kiusaajieni ”hyökkäykset”, se menisi ohi. Ei mennyt. Lukion […]

Lue lisää "Matkalla osa 3/8"

Matkalla osa 2/8

Leiriviikonlopuilta saimme aina läksyjä. Kävin ahkerasti hallilla treenaamassa Kyranin kanssa ja useasti kuvasin niitä itselleni sekä valmentajieni käyttöön. Kävin myös ohjatuissa treeneissä, pääasiallisesti Niina-Liina Linnan viikkotreenissä sekä Teemun yksityistunneilla noin kerran kuussa. Lisäksi tuolloin meillä oli vielä Kirkkonummen kennelkerhossa treenipaikka Jouni Kauton ja Teija Sonni-Kauton ryhmässä. Leiriviikonlopuilla agilityä meille opetti myös Juha Orenius ja Jenna […]

Lue lisää "Matkalla osa 2/8"

Matkalla osa 1/8

Kun on lapsena kohdannut paljon väheksyntää ja kiusaamista niin aikuisilta kuin lapsiltakin, lapsesta kasvaa epävarma aikuinen, jolla on heikko itsetunto. Niin minulle ainakin kävi. Päätin aloittaa kirjoittamaan blogikirjoitusten sarjaa. Tämä on tarina siitä, miten agility on muuttanut minua ja miten oman itsensä löytäminen ja itsetunnon vahvistaminen on muuttanut elämääni. Blogisarjani kertoo siitä, miten ihminen voi […]

Lue lisää "Matkalla osa 1/8"

Vaikeita hyviä päätöksiä

´Kyran aloitti sm-kisojen jälkeen hyvin ansaitun lomansa. Koira, joka on juuri täyttänyt kuusi, ei ole meille tultuaan pitänyt täydellistä kokonaisen kuukauden kestävää lomaa. Ei agilityä missään muodossa. Nyt Kyran on viettänyt lomaansa pian puolitoista kuukautta. Ai miksi? Siksi, että huomaan sen tekevän sille todella hyvää. Sen takia, etten ole koskaan nähnyt tuota koiraa pitkään aikaan […]

Lue lisää "Vaikeita hyviä päätöksiä"