Matkalla osa 3/8

Menneisyyden arpia

Olin lapsena lihava. En koskaan pärjännyt missään urheilulajissa. Lihavuus oli syy, jonka takia minua kiusattiin melkein koko koulu-urani aikana. Totuin silloin kärsijän rooliin. Kaikki sanat ja teot osuivat kipeästi ja jätti minuun arpia ikuisiksi ajoiksi, mutta kilttinä tyttönä ajattelin aina, että jos vain hiljaa kestän kiusaajieni ”hyökkäykset”, se menisi ohi. Ei mennyt.

Lukion aikaan asioita muuttui. Meistä tuli vanhempia ja sen lisäksi lukiovuosien aikaan pudotin painoani tietoisesti melko paljon. Siltikään en olisi silloin kutsunut itseäni urheilulliseksi tai voinut koskaan harrastaa tavoitteellista kisaurheilua.

Minua kiusattiin miltei 8 vuotta- joka päivä… Eipä ihme, että kohdatessani vaikka ruokakaupassa ”menneisyyden haamuja”, pulssini nousee, minua alkaa pelottaa ja vaihdan mielelläni suuntaa. Liian paljon tuli silloin koettua, että voisi unohtaa. Työssäni varhaiskasvattajana kokemukseni kiusaamisesta kannattelee kuitenkin omaa kasvatusideologiaani. Pyrin itse opettamaan jo pienille lapsille, ettei kiusaaminen ole ok, toiveissa, että he kantavat oppini mukanaan koko elämänsä ajan.

20180922_133134-1

Liikkumisen pelkääjästä intohimoiseksi liikkujaksi

Oman ala-asteen ja yläasteen aikana oli vielä kouluissa joka vuosi juoksu-, hiihto- ja yleisurheilukisoja. Pelkäsin niitä kuollakseni ja suurimmaksi osaksi olin niinä päivinä ”sairaana”. En koskaan pärjännyt missään urheilulajissa. Liian suuri oli pelko menettää kasvonsa kun omat taidot eivät riittäisi. Oman kisavietin rakentuminen on tapahtunut vasta agilityn tullessa kuvioon. Kerron seuraavassa osassa miten oma kisaviettini kehittyi ja miten olen treenannut kisaamiseen tarvittavia taitoja.

Ekan leiriviikonlopun aikana meille tehtiin kuntotestit. Kuntotesti osoitti juurikin sitä, mitä odotinkin- olin täysin rapakunnossa. Koska olen pohjimmiltani hyvinkin itsepäinen ja vaativa itselleni, päätin että asia pitää muuttaa. Varsinkin oman fysiikan kehittäminen oli sellainen asia, johon minut sai motivoitumaan hyvin. Kyran oli ensimmäistä harrastuskoiraani Capua paljon nopeampi ja ymmärsin, että jotain olisi tehtävä, jotta pysyisin radalla sen tahdissa mukana.

Muutokset kävivät tässäkin asiassa melko nopealla tahdilla, ja koska tahtotaso oli kova, tein todella paljon työtä sen eteen. Aikaisemmin en ollut koskaan nauttinut liikkumisesta niin paljon kuin kunnon nostoprojektin aikana opin nauttimaan. Treenasin koiraani tai itseäni miltei joka päivä. Viikko-ohjelmaan kuului lenkkeilyä koiran kanssa tai ilman, kuntosalia, jumppaa kotona sekä tietenkin aksatreenejä.

Sen lisäksi, että minulla oli kovasti tahtoa kehittyä, onneni oli hyvä treeniporukka, jonka kanssa kävimme säännöllisesti lenkillä ja tekemässä erilaisia lajiin liittyviä harjoitteita. Kävelystä siirryin juoksuun ja erilaisten tehokkaiden spurtti- ja reaktiotreenien kautta paremmaksi liikkujaksi radalle. Voin kertoa, että aika nostattava fiilis kun ensimmäisessä välikuntotesteissä kunto oli noussut jo raketinomaisesti.

Juoksemisen ja spurttitreenien lisäksi aloin käymään salilla 2-3 kertaa viikossa sekä syömään terveellisemmin. Ensimmäisen leirivuoden aikana pudotin painoani miltei 20 kiloa. Se oli saavutus, mutta kyllä täytyy sanoa, että voin niin paljon paremmin. Nyt on muutama kilo tullut takaisinkin ja kirjoittamishetkellä olen juurikin aloittanut taas uuden painonpudotusprojektin.

Salilla kävin aina aamuisin ennen töitä. Saatoin herätä klo 4.00, jotta olisin koirien lenkityksen jälkeen salilla ennen klo 6.00 ja siitä sitten klo 7.00 töissä. Minulla oli personal trainerin kanssa kehittämät vaihtuvat ohjelmat. Jätin salin väliin vain hätätapauksessa eli oikeastaan vain jos olin sairaana. Sain aamun treeneistä paljon virtaa päivään. Salilla käynnin lisäksi treenasin pitkän matkan juoksua ja keväällä 2015 olin ystäväni Ailan kanssa puolimaraton kunnossa. Ellei olisi ollut vaiva nimeltä plantaarifaskiitti.

Viime keväänä tapasin pitkästä aikaa meidän silloisten leiritysten fysikkavalmentajan Jerryn Stenbergin erään toisen agilityleirityksissä, johon tällä kertaa osallistuin bordercollieni KasKasin kanssa. Vaikka en ole pitkään aikaan tehnyt yhtä keskitetysti esimerkiksi spurttitreenejä, oli liikkumiseni radalla epätiedostetusti parantunut entisestään. Puhuimme silloin hänen kanssaan kestävyyskunnon parantamisesta, joka oli erilaisten syiden takia huonontunut aikaisemmasta. Nyt olen lisännyt kävelyä arkeen ja ajatuksissa on varovaisesti aloittaa pidemmät juoksulenkit.

FB_IMG_1537613141162

Ennakoitu takapakki

Kun Aila starttasi Helsingin puolimaratonille kesäkuussa 2015, minä olin fysioterapeutilla hoidattamassa jalkaani. Edellisellä viikolla olimme kylläkin juosseet vielä valmistavan treenin. Lisäksi minulla oli vielä yhdet aksatreenit ennen treenikauden päätöstä. Kun lähdin treeneistä, pelkäsin jalkani puolesta, sekä agilityharrastuksen puolesta, sillä en ollut varma pystyykö jalalla enää juoksemaan edes agilityn spurttityyppistä juoksua. Itkin jäähkälenkillä, koska kipu oli niin kova…

Jalka oli vaivannut minua jo melkein koko vuoden siitä lähtien kun aloitin pitkänmatkan juoksemisen treenaamisen. En ollut tehnyt vaivalle mitään ja jatkanut jalan rasittamista, joten eipä mikään ihme, ettei se sitten sitä rasitusta lopullisesti jaksanut. Tuon jälkeen en ole enää juossut pitkiä matkoja. Jalka kestää tällä hetkellä melko hyvin agilityä, mutta silti käyn huollattamassa omaa kroppaani niin osteopaatilla kuin myös hierojalla.

Taitotason nostamista

Ensimmäisen leiriviikonlopun aikana testattiin koirien taitotasoa. Oli pujottelu- ja kontaktitestiä lisäksi testattiin myös erilaisia ohjauksellisia taitoja. Olimme tuolloin Kyranin kanssa noustu juuri 2-luokkaan, mutta paljon oli opittavaa ennen kuin voisimme edes kuvitellakaan pärjäävämme joskus 3-luokassa.

Varsinkin itsenäisiin taitoihin keskityttiin paljon. Kyranin kanssa oli ihan mahdottoman kivaa treenata. Fiksu ja innokas koira, joka oppi ihan hurjan nopeasti. Treenasimme säännöllisesti ja hyvin tavoitteellisesti. Toisessa osassa kerroinkin kuinka kuvasin treenejä niin itselleni kuin myös valmentajien käyttöön. Leirien välillä olevana aikan pystyimme hyvinkin myös omatoimitreenin lisäksi tarttumaan opeteltaviin asioihin Niinun kanssa viikkotreeneissä.

Haasteitakin kyllä oli. Jo leiritysten alkaessa meillä oli suuri lähtöongelma. Kaikenlaista kokeiltiin, mutta mikään ei tuntunut pidättelevän kiihkeää koiraa. Tämän lisäksi koira oli kontaktiongelmainen. Sillä on pysäytyskontaktit ja oma tietämys ei silloin vielä riittänyt ymmärtämään mikä kontaktien suurin ongelma oli. Vasta Kyranin todennäköisesti viimeisenä kisakautena sain kontaktit kuntoon opettamalla sille tehtävän selkeät kriteerit. Mitä lähtöihin tulee, noh ei niistä koskaan täydelliset tulleet. Kyran rakastaa agilityä, mutta sen hermorakenne ei kestä kovin hyvin kisapäiviä. Mahdollistaakseni hänelle hyvän ja rauhallisen loppuelämän, vähennän/lopetan sen kanssa kisaamisen. Treenaamaan se pääsee kyllä edelleenkin.

Treenipäiväkirja

Olin pitänyt treenipäiväkirjaa jos siitä lähtien kun aloitin harrastamisen Capun kanssa. Silloin treenipäiväkirja oli enemmänkin vain sitä varten, että piirsin treenien ratapiirroksia vihkoon ja mietin asioita, joita olin treenissä oppinut. Leirityksien aikana treenipäiväkirjasta tuli paljon enemmän. Purin siihen myös esimerkiksi harjoitusten tuottamat tuntemukset.

Tavoitteeellisuuden astetta nostin päiväkirjassa kirjaamalla aina nämä asiat treenien sekä kisojen suhteen:

tavoitteet
Mitä haluan treeniltä? Minkälaisia fiiliksiä haen treenistä? Onko erikseen suoritus ja erikseen psyykkiset tavoitteet?

suoritus
Mietin tähän minkälainen suoritus oli. Pohdin mitä opin ja mitä vielä pitäisi opetella. Tein itselleni suunnitelmia opeteltavien asioiden tärkeysjärjestyksen mukaan.

treenin positiiviset sekä kehitettävät asiat
Kirjasin tähän kohtaan asioita, jotka tuottivat hyvää mieltä. Joskus näitä asioita piti todella ensin kaivaa, mutta tehtävä helpottui kerta kerralta. Lisäksi kirjasin kehitettäviä asioita. En kirjannut koskaan ”negatiivisia” asioita, koska niitähän ei käytännössä ollut olemassa. Oli olemassa vain asioita, joita piti vain harjoitella lisää.

Toisessa osassa kirjoitin siitä kuinka useasti itkin ja raivosin treenin aikana. Kirjasin nämäkin tunteet ylös heti treeneistä tullessa. Pohdin ja ajattelen paljon treenien jälkeen. Jo silloin minun oli helppo kirjata ajatukset paperille kun olin valmiiksi työstänyt ajatuksiani paperille. Kotiin tullessa näkökannat, jotka saattoivat lähtiessä treeneistä olla melko negatiiviset, olivat usein saaneet ihan toisenlaisen positiivisen lähestymisen asiaan.

Tämän tyyppistä päiväkirjaa kirjoitan edelleen molempien koirieni kohdalla. Se helpottaa minua jäsentämään omia ajatuksiani paperilla ja auttaa sitä kautta olemaan tyytyväinen niin onnistumisiin, mutta nauttia myös uusista kehitettävistä asioista. On helppoa seurata uusien taitojen kehitystä kun jokainen askel on kirjattuna ylös.

Treenaamisen taito

Treenaamisen taitoja opin paljon Teemulta. Hän oli hyvin tarkka ja aika ankarakin sen suhteen, miten treeneihin tultiin. Leiriviikonloppuina saattoi Teemun valmennusten ratapiirroksessa olla jopa neljää erilaista numerointia. Opettelu tuotti leiriläisille paineita opetella kaikki suoritusversiot ulkoa ja sitä kautta jouduimme kaikki epämukavuusalueelle harjoittelemaan. Totuushan on, että harvat pystyvät pitämään muistissaan neljää erilaista treeniä. En minäkään siihen pystynyt, mutta yritys oli kyllä kova.

Itse hyödyn hyvästä kuvamuistista, joten käytän sitä edelleenkin ratojen opettelussa hyödykseni. On monenlaista tapaa oppia ja siksi ei ole myöskään yhtä ja ainoaa tapaa opetella ratoja ulkoa. Uskon kuitenkin, että kun se oma tapa löytyy, on sen lisäksi hyvä opetella treenirutiinit, joita käyttää jokaisessa treenissä. Hyvin ennakolta opeteltu treenirata, oma tapa valmistautua treeniin ja lopulta tulla treenaamaan koiran kanssa nostaa oman harjoittelun laatua kummasti.

Enää harvoin käy niin, etten olisi valmistautunut treeneihin jo paljon aikaisemmin ennen hallille tulemista. Vuosien mittaan keskittymisen kokoamisesta on tullut erilaista, mutta silloin saatoin aloittaa oman treenikuplan rakentamisen jo kotimatkalla töistä. Kävin päivän rataa läpi ääneen ja mietin omia tulevia ohjausvalintojani.

Otin myös tavaksi mennä hyvissä ajoin ennen treenin alkua hallille seuraamaan muiden suorituksia ja kuuntelemaan valmennusta. Saatoin mennä katsomaan vaikka minulla ei ollut omaa treenivuoroa. Opin olemaan skarppina jo hallille tullessa, tutustuessa rataan ja treenatessa. Alkuun treenien aikana näkyi keskittymisen katkeamista. Askel askeleelta sekin helpottui ja treenaamisesta tuli yleisestikin helpompaa.

Työn kautta tuloksiin

Kyranin kanssa minulla oli alusta asti suuria unelmia. Halusin kisata sen kanssa tavoitteellisesti. Leirivuoden aikana oma henkinen ja fyysinen kehitys sekä Kyranin taitojen karttuminen antoi mahdollisuuden myös pärjätä kisaradoilla. Uskoin itseeni sekä koiraani ja meistä kehittyi upea tiimi- sitä olemme vieläkin.

Ensimmäisen leirivuoden keväällä nousimme kolmosiin. Oli ihan huikea tunne ja olin meistä niin ylpeä. Tiesin, että meillä olisi vielä valtavasti opittavaa ennen kuin meillä homma alkaisi pelittämään kolmosissa. Siksi tietoisesti emme edes yrittäneet sinä vuonna sm-kisanollien keruuta vaan päädyimme treenaamaan, jotta seuraavana vuonna olisimme arvokisoissa mukana. Ja niinhän me sitten olimmekin.

Blogisarjani neljännessä osassa kerron kuinka oman positiivinen näkemys elämästä on muuttanut omaa elämää ja kuinka oman henkisen voiman kehittäminen on antanut mahdollisuuden kestää elämän pieniä ja isompiakin kolhuja. Kerron myös miten oma postiviinen muutos ja mielen kehittäminen on muuttanut kisaminääni vähitellen sitä kohti, millainen kisaminäni on nykyään.

FB_IMG_1537613380808

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s